Olen kesän aikana asunut kaiken kaikkiaan kolme viikkoa tallilla leiritätinä tai leiriläisenä. Kuitenkin minusta tuntuu, että olen päässyt ratsastamaan normaalia vähemmän. Toukokuussahan me kaaduttiin ponisen kanssa kisoissa, ja vielä kesäloman alussa me ratsasteltiin kevyemmin. Sen takia Lillis-ratsastukset ovat pakostakin jäännyt vähempään.
Kesäloman kaksi ekaa viikkoa olin myös leiritätinä. Olin kuvitellut, että ratsastuksien yhdistäminen tätsyilyyn olisi helppoa, olinhan minä kuitenkin tallilla ympäri vuorokauden, ja onhan leiriläisilläkin joskus vapaa-aikaa. Jokunen päivä ratsastin aamuseiskalta ennen aamupalaa, ja kerran ratsastin iltaymmeneltäkin. Silloin olin kyllä ajatuksissani jo melkein nukkumassa ja ponikin olisi mieluummin jäännyt karsinaan nukkumaan.
Vasta kesäloman kolmannen viikon jälkeen alettiin ratsastamaan täysin normaalisti, eikä silloinkaan esteitä, sillä Lillemand oli ollut Ypäjällä estetalent- leirillä edeltävänä viikkona toisen vuokraajan kanssa. Tämä yhdistettynä perheen mökkeilyyn, veneilylomiin, sekä gymnastrada-voimistelu"juhliin" kisaaminen kesän aikana ei enään ollut kovin realistista. Kun Lillemandilla ja sen toisella vuokraajalla vielä oli leiri Wiknerillä, päätin minäkin sitten lähteä vähän extemporee ratsastusleirille Riilahteen. Leiristä teen varmaan vielä erillisen postauksen, kunhan vaan saan viimeisetkin kuvat kaiverrettua leiritovereiltani. Jos vain muistaisi, kuka siellä kentän reunalla kamera kädessä heilui.
Veneen kanssa pyöriessämme ympäri Suomen saaristoa, yksi ehdoton kohde on Helsingholmen. Helsingholmen on viihtyisä ja mukava saari, sieltä saa aamulla tuoreita sämpylöitä, siellä on söpö pupu ja paljon kanoja. Syy, että tänne on päästävä joka vuosi, on kuitenkin saarella asustava heppa. Sellainen laiska, itsepäinen ja pullea eestinpolle, jolla pienet lapset saa kävellä talutuksessa ympäri saarta. Mutta hevonen kuitenkin. Olen joka vuosi tähän asti saanut käydä keskustelua siitä, että saanko mennä itse, vaikka olenkin alaikäinen. Tänä vuonna tyttö sanoikin jo heti että "oothan sä aina pärjännyt sen kanssa" .Sen jälkeen kun vielä varmistin, ettei ole mitään peltotilkkua jolla voisi ratsastaa "kunnolla"(eihän sitä tiedä jos sellainen sinne olisi vaikka talven aikana tupsahtanut), lähdin maastoon ilman satulaa.
Melkein heti lähtiessämme poni pistikin sitten ranttaliksi ja liikku kaikkiin suuntiin paitsi eteenpäin. Ensimmäisen neuvottelun jälkeen matka jatkui suurimaksi osaksi mutkitta. Toinen lempitemppu on puiden ja puskien läpi jyrääminen. Viime vuonna sain käsivarret täyteen naarmuja, kun poni kesken ravipätkän päätti jyrätä puiden läpi rannalle. Jahaa... Olen siitä asti kun olin neljä ja Skäriman tuli viisivuotisena mennyt sillä joka vuosi. Skäriman, joka siis on tämän ratsun nimi, on suomennetuuna suurinpirtein "saaristoukko". Koko saarella voi oikeastaan laukata vain yhdellä rannalla. Sain taas luvan laukata, jos, hoitajatytön sanoin, uskallan...
 |
| Tässä syy että varoitettiin laukkaamista. Kesken laukkojen ja usein jo ennen kuin pääsee laukkaamaankaan kunnolla, pää menee sellaisella voimalla alas, ettei ratsastajalla oikein ole mitään sanomista |
 |
| Tässä vaiheessa pään alasvetäminen näyttää enemmän sliding stopilta... |
 |
| Ja sitten pohkeet pamautetaan kylkeen ja matka jatkuu |
 |
| Ja sitten pikkuhiljaa alkoi sujumaan sen verran hyvin että kuski ehti jotain hymynkin tapaista esittää |
Rannalla laukkaamisen lisäksi toinen kohokohta ratsastuksissa on uittaminen. Skärimanilla on aina kauhea hinku veteen, jossa se pistää sieraimet veden alle ja puhaltaa kuulostaen aivan virtahevoselta. Uiminen on sitten aivan eri juttu, siinä taitaa kyllä ratsastaja olla ponia (tai no hevoskokonen se taitaa kyllä olla) innokkaampi.
 |
| Tässä tuntui oikeasti siltä, että poni katoais alta |
 |
| Anteeks... minne heppa katos? |
 |
| Hyvää kesäloman vikaa viikkoa ja koulunalkua vielä kaikille! |
