Siitä taitaakin olla tovi, kun viimeksi avasin bloggerin uutta postausta kirjoittaakseni. Sen on varmaan johduttava siitä, että postauksia oli kertynyt kolmetoista, joka on tunnettu epäonnennuomerono. Ja sitä se onkin, ainakin jos siihen uskoo. Peruskoulun vikat kokeet ovat nyt suoritettu ja opettajat pistää vissiin tänään arvosanat lukkoon. Kun joukkuevoimistelutreenejäkään ei enään ole, aikaa jää kaikennäköiseen muuhunkin. Esimerkiksi kirjoituspöydän siivoamiseen, varmaan ekaa kertaa kolmeen vuoteen, ja tietenkin, blogin kirjoittamiseen. Sitten viimeksi tänne raapustelin, tai ehkä tietokoneella enemmäkin naputellaan, on tapahtunut aika paljon. Sekä positiivisiä että vähemmän positiivisiä asioita.
Reilut neljä viikkoo sitten laskeuduin voimistelutreeneissä hypystä notkoselällä. No ei siinä mitään, pikkaisen sattu, mutta treenejä jatkettiin koko loppu viikon lähes normaalisti, hieman tunnustellen. Sen viikonlopun kisoissa (puhutaan siis edelleen voimistelusta) selän tilanne pahentui kuitenkin huomattavasti. Viikon kolme ekaa päivää kävelin sitten hieman käsi selällä tukien ja pelättiin, että pääsenkö ollenkaan sen viikon ratsatuskisoihin. Käytiin kuitenkin lääkärissä, joka antoi kipulääkekuurin ja antoi luvan kisata ja ratsastaa.
Nämä kyseiset kisat oli meidän ensimmäinen pikkuponicup osakilpailu ja ensimmäiset kisat Laaksolla. Hypättiin kaksi ysikymppiä. Oltiin paikanpäällä puoli tuntia ennen järjestäjiä, ja kierreltiin sitten siellä katselemassa paikkoja kunnes ratapiirustus tuli näkyville. Koko päiväksi oli luvattu kovaa sadetta, ja siksi oltiinkin tyytyväisiä harmaasen ja vähäsateiseen päivään. Kuvaajalle olosuhteet ei kuitenkaan ollut optimaaliset.
Ennen ekan radan alkua Lillemand tuntui melkein vievän minua, joten en ratsastanut tarpeaksi rohkeasti ensimmäiselle esteelle ja alkurata olikin sitten hieman vaisu, ja laukka hyytyi hieman ennen jokaista estettä. Loppua myöten rata kuitenkin parani. Arvostelumenetemlänä toimi clearround, ja puhtaan suorituksen saanneenna saatin punavalkoinen ruusuke sekä otsapanta ja kultainen bling-bling numerolappu.
 |
| Meidän omista hyppykuvista mikään ei taida olla kovin onnistunut |
 |
| Ois ihan kiva jos osais istuakin |
Toinen rata sujui (taas kerran) paremmin. Koko perusrata tuntui oikein hyvältä, ja uusinnan kolme ekaa estettä sujui samalla tavalla. Uusinnan kolmannen esteen jälkeen kaikki puhti tuntui kerralla loppuvan yhdessä tiukassa kaarteessa. Videolle asti näkyy, että ajan pohkeella eteen, mutta ponissa ei tapahdu minkäänlaista muutosta. Seuraavalle sarjalle tulikin tyssy. Ei sellainen äkinäinen, vaan tunsin jo kaukaa, että poni oli aikomuksessa kieltää, mutten reagoinnut tarpeaksi nopeasti. Seuraavalla yrityksellä ei ollut kovin paljon enemmän laukka, mutta jotenkin hiivasin sen väkisin yli. Siltä nimittäin tuntui; kuin olisin nostanut sen esteiden yli. Sitten olikin seuraavalle, koko radan varmaan isoimmalle esteelle vain muutama askel, eikä saatu laukkaa kuntoon siinä välissä, ja sillekin esteelle tuli stoppi. Näin ollen meidät hylättiin toisessa vaiheessa.
 |
| Kiitos näista kahdesta hyvästä hyppykuvasta (c) Sinna/ kouluratsu.blogspot.fi |
Olin tietenkin tosi pettynyt, vaikka sainkin kuulla, että uusinnan maxsimikorkeus oli metri, eikä ysikyt, kuten olin luullut. Siinä loppukävelyitä tehdessäni minut kuitenkin pyydettiin palkintojenjakoon. En voi muuta sanoa, kuin että olin erittäin yllättynyt. Vain viisi oli päässyt uusintaan, ja kaksi meistä hylättiin, joten tulin jaetulle neljännelle sijalle.
 |
| Tässä poni on vähän hapan kun ei KUNNIAKIERROKSELLA päässyt revittelemään |
 |
| Tässä poni tyytyväisenä kun se sai laukata "kunnolla" |
Tyytyväisenä kotiin kisoista siis suunnattiin, ajatukset jo seuraavissa kisoissa. Ne eivät sitten menneetkään ihan nappiin. Nämäkin kisat olivat Laaksolla, ja sielläkin hypättin pikkuponicupin osakilpailu. Kisa oli vuosittainen Pony event, ja koko launatain päivänä kisoissa oli vain poneja. Vaikka verkasin aivan itse, ensimmäinen luokaa (80cm) sujui paremmin kuin usein. Perusradalla muutama hyppy tuli kuitenkin hieman lähelle, ja toisessa vaiheessa yksi hyppy tuli kaukaa, jonka seurauksena seuraava kaarre venyi tosi pitkäksi( koska taputin ponia). Se sitten kostautui sillä, että oltiin ensimmäisiä ei-sijoittuneita.
 |
| Näistäkään kisoista ei ole kovin paljon hyppykuvia, vaikka sää olikin armeliaampi |
Seuraavaan luokkaan tehtiin lyhyt, tehokas ja itse asiassa tosi hyvä verkka. Rata alkoikin tosi hyvällä fiiliksellä. Lähtömerkin jälkeen otin pienen spurtin, otin sitten takaisin ja suuntasin ensimmäiselle esteelle. Energiaa oli riittävästi, ja kolme ekaa estettä sujui hyvin. Oli aivan sellainen fillis, että tänään voidaan vaikka yltää sijoille. Neljännelle esteelle poni ponnisti kuitenkin vähän kaukaa, ja varmaan kompastui jotenkin, koska lopputulos oli se, että vedettin koko este mukanamme, ja seuraavalla sekuntilla molemmat kieri kentän pohjalla. Siinä sitten menikin sijoitusmahdollisuutemme, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta heti sen jälkeen iski huoli siitä, että poni ei olisikaan kunnossa. Kilpailueläinlääkäri tarkisti sen, ja sanoi että se vähän "onnahtaa" oikeeta etujalkaa.
Myöhemmin illalla se ei ihan sitten enään "onnahtanut" vaan jo pesukarsinaan kävellessä poni yritti monta kertaa pysähtyä, koska sen oli niin vaikea liikkua. Se sai kipulääkekuurin, ja nyt se paranee kovaa vauhtia. Eilen se olikin jo lähes normaali. Olenkin käynnyt viisi kertaa tallilla kylmäämässä ja kävelyttämässä sitä kaatumisemme jälkeen. Mutta yritän nähdä positiviset puolet tälläisessäkin hevosten kanssa puuhailemisessa. Rentoa ja paineetonta hevosten kanssa puuhailua, sitähän tämä ainakin on, ja omalla tavalla opettavasiat, hevosten kanssa kun voi tapahtua ihan mitä vain.
