Tädin poniset käsittelyssä

Pari viikkoa sitten käytiin tätiä, serkkuja, ja niitten eläimiä, moikkaamassa. Tai no, hevosten "moikkaamiseen" kuului kyllä ratsastustakin. Serkuillani on melkein kuin maatila kotonaan; on vuohia ja kilejä, poneja, kanoja, koiria, kissoja ja varmaan muutakymmentä pupua. Olen aina halunnut piilottaa pupunpoikaisen laukunpohjalle ja ottaa mukaan kotiin. Haasteena matkassa on tietenkin se, että ne loikkivat turvalliseen mökkiinsä jo korvaa liikuttaessani ja sormea nostaessani. Paikoillaan pysyessäni ne kuitenkin pikkuhiljaa uteliaina pomppivat lähemmäksi.

Kaikki pihan asukkaat eivät kuitenkaan ole varovaisuutta nähnytkään. Nämä pitkäkarvaiset ja -partaiset eläimet ovat kaikkea muuta kuin pitkäveteisiä. Koiria nämä pienet eläimet eivät kyllä ole, vaikka koiranpennun syötävän suloisia ovatkin. Jos vuohikatoksessa kumartui vaikkapa olkilattiaa tutkimaan, olkapäillä saattoi jo parikin kiliä kiipeillä. Näiden pikku söpöläisten kanssa oli vielä pakko ottaa kasa yhteiskuvia, niin hyvin kuin ne nyt sylissä malttoi pysyä.

Tämä pikku kaveri on ajatuksissaan jo hypännyt viereiselle pöydälle penkomaan

Tämä kili ihan selvästi alistui kohtaloonsa mallina toimimisena

Taustalla joku olisi halunnut mukaan penkomaan olkikasoihin

Äitivuohi tuli vahtimaan leikkejä. Vai oliko hänen suunnitelmissa leikkeihin osallistuminen?

Hei laskisit mut jo alas, pitää mennä kavereiden kanssa riehumaan

Jokaisella kilillä oli selvästi oma persoonallisuutensa. Tämä pikku kaveri olisi halunnu syödä koko hiuspehkoni. Takkikin vaikutti maistuvan.

Tämä taas oli koko ajan jokapaikassa kiipeilemässä

Tässä se oli hypännyt pöydältä olkapäilleni ja vaikutti kovasti ihmettelevän, kun nappasin hänet kiinni

 Päivän kohokohta oli tietenkin ratsastaminen. Aloitin menemällä nuorella New forest-risteytystamma Marillalla. Tammassa on jonkin verran tammamaisia piirteitä, ja luulisin sen olevan kuusivuotias. Tai saatta se olla seitsemänkin, mutta aika raaka ikäisekseen. Sen lisäksi en ollut mennyt Marillalla jonkin aikaa ( ei sillä sen kummoisemmin oltu ratsastettukkaan vähän aikaan), joten aloitin "kokeilemalla nappuloita". Poni oli vähän jännittynyt, muttei kuitenkaan räjähtänyt mihinkään suuntaan. Päätettiin mennä vähän puomeja. Kahdella ensimmäisellä kerralla Marillan kovasti kiemurrellessa sokeripala jäi tämän "alle". Pitkänpuolesien neuvottelujen ja lopulta ison loikan jälkeen poni oli kuitenkin kovin innokas. Tarkkana sai kuitenkin olla, ettei tämä laukkaisi aivan omia teitään ja vauhtiaan. Marilla kun olisi niin mielellään laukkaillut puomien yli kuin paraskin vauhtihirmu.

Tämä kuva oli pakko lisätä tähän ton jalan takia...



Seuraava ratsu oli edellisen kaksi vuotta nuorempi pikkuveli, mutta puoliksi arabi eikä New Foresti. Lyhyenpuoleisen maastolenkin jälkeen jatkoin tämän kanssa työskentelyä kentällä. Poniruuna katsoi selvästi hieman jännittyneenä ympäriinsä, mutta reagoi täysin eri tavalla kuin siskonsa. Vauhdin kiihdyttämisen sijasta tämä enemmänkin hidastuu. Torres, joka on nuoren ruunan nimi, pyöristyi kuitenkin edestä ainakin ajoittain, ja oli "rennompi" ratsastettava kuin Marilla. Tälläkin kertaa päätimme mennä vähän puomeja, ja lopuksi hypättiin pieni este. Torres oli enemmän eteenajettavaa sorttia, mutta puomit sujui kuitenkin aika hyvin. Lopuksi hypättiin pieni este pari kertaa, joka oli ponin toka kerta ratsastaja selässä. Ensimmäisen kerran jälkeen poni sanoi sopimuksen irti, mutta kun oltiin jo päätetty, että hypätään vielä kerran, niin sitten hypätään. Lopulta päivän toisen neuvottelun jälkeen poni hyppäsin vielä kerran esteen nätisti.

Olen juuri kannustanut, kirjaimellisesti KANNUSTANUT ponin laukkaan ja näytän tosi tyytyväiseltä kun se noudatta kannustustani

Pitäisi kyllä useemmin käydä tädin heppoja ratsastamassa, kun kerran sellainen mahdollisuus on. Näin mietin jokaisen vierailun jälkeen mutta tosifakta on se, etten oikein ehdi. Onneksi nautin aktiivisesta elämäntyylistä, ja ehkäpä minä serkkujenkin luona ehdin silloin tällöin piipahtaa.

Vastoinkäymisiä ja onnistumisia valmennuksessa

Keskiviikkona käytiin hyppelemässä naapuritallilla, kuten tapaamme kuuluukin. Ratsastin heti alkuverkassa ponin niin reippaaksi, etten melkein saannut sitä takaisin käyntiin laukan jälkeen. Niin siinä joskus käy. Samalla tunnilla meidän kanssa oli tänään pieni ratsastaja ja - poni. Valmentaja pystyi kuitenkin hyvin sopeuttamaan tuntia molemmille hyväksi. Aloitettiin puomeilla. Isolle munanmalliselle soikiolle oli laitettu kaksi puomia, ja meidän piti viisi kertaa peräkkäin tulla nämä puomit hyvin. Helppoa kuin heinänteko, niinkö? Ei ainakaan meille. Vuoroin puomi jäi etujalkojen väliin, vuoroin takajalkojen. Joskus Lillemand loikkasi puomijen yli, mutta sekään ei kelvannut. Oli kuulemma "epätasapainoisia loikkia".

Meitä käskettiin kuvittelemaan, että puomit oli esteitä. Ja pitääjän esteille mennä mukaan ylävartalon kanssa...

 Puomit on sinäänsä tosi hyviä harjoitusmielessä, sillä hevonen ei auta ratsastajaa niillä samalla tavalla kuin esteillä.Ne eivät  myöskään rasita hevosta yhtä paljon kuin esteiden hyppääminen. Joskus saatiinkin neljä onnistunutta kertaa putkeen, mutta sitten viidennellä kerralla puomi jäi takajalkojen väliin ja laskeminen alkoi alusta. Jonkin aikaa munasoikiota kierrettyämme aloimme molemmat(minä ja poni) hieman väsymää eikä onnistuneita kertoja tullut sitten millään. Lopulta valmentaja päätti, että riittää, jos saadaan kaksi onnistunutta peräkkäin. Muuten kai kierrettäisiin siinä vielä tänä päivänäkin. Lopulta tämä kaksi kertaa onnistuikin, mutta siinä vaiheessa poni hukkui omaan hikeensä, ja minä sain tehdä työtä kuin pieni eläin, jotta me päästäisiimme "puhtaasi yli".Yhteenvetona puomit eivät menneet ihan niinkuin strömsössä. Älkää nyt kuitenkaan vetäkö sellaista johtopäätösta, että rääkättiin ponia lähes kuolemanpartaalle saakka. Valmentaja on arvostettu ja vastuuntuntonen eikä varmastikkaan pitäisi ponia laukkaamassa liian pitkään.

Että ne jaksaa kauan pyöriä ympäria ja ympäri. Kohta alkaa melkein pyöryttää

Tässähän melkein nukahtaakin. Nostakaa jo niitä puomeja sieltä maasta

Tehtiin vielä toista puomitehtävää, jossa oli kolme puomia suoralla linjalla yhden askeleen väleillä. Niiltä käännyttin neljännelle puomille, jolle oli kaksi askelta. Tämä kuulostaa vaikeammalta tehtävältä kuin edellinen, mutta tämä sujui huomattavasti paremmin. sen jälkeen aloitettiin hyppääminen. Kaksi ekaa hyppyä meni aivan plörinäksi. Niistä ei ole kuvamateriaalia, enkä itse asiassa edes muista mikä meni pieleen, mutta pieleen menivät kuitenkin. Saatoin ehkä lähteä etukäteen hyppyihin tai muuta yhtä kuolemanvakavaa, mutta en ryhdy niitä sen pitemmin murehtimaan. Sen jälkeen hyppäys sujui nimittäin ihan hyvin.

Hypättiin ekaksi muutaman esteen tehtävää pitkillä etäisyyksillä. Pieneen maneesiin verrattuna kenttä tuntuu lähes golfkentän kokoiselta, ja olen varma että esteiden välissä ehtisi vaikka kutoa villasukat. Tai siltä ainakin tuntui. Sen takia maneesista kentälle siirtyminen tuntuu isolta muutokselta.

Ponilla on aina korvat hörössä sarjan ekalla osalla

Katsokaas nyt..

Tai no on sillä näköjään korvat hörössä sarjan keskimmäiselläkin osalla jos sarjassa on kolme osaa

Sen jälkeen hypättiin rataa. Radassa oli seitsemäntoista hyppyä sarjojen jokainen osa mukaanlaskettuna. Ekassa radassa oli parempia sekä huonompia pätkiä, kokonaisuudessa rata oli kuitenkin hyvä. Oikein ilonpilaajana vika este kuitenkin päätti pudota kannattimiltaan, sillä radan loppua myöten kahden askeleen sarja oli jäännyt vähä lyhyen puoleiseksi. Toka rata oli aika priima. Ei täydellinen, mutta ainakin lähes sama laukka pysyi koko radan, hypyt oli hyviä, ja saatiin korjattua edellisen radan puomivirheen.

Esteistä pitää hypätä reippaasti yli...

.. ja laskeutua varovaisesti. Vaarallinen laji tämä esteratsastus muuten

Näyttäkö tämä hyppy jonkun muunkin silmään vähän oudolta?

Tällä kertaa ei hypätty kovin isoa. Valmennus oli kokonaisuudessaan oikein sellainen hyvänmielen treeni, ja tästä tuntuu hyvältä jatkaa. Kotiläksyksi saatiin luonollisesti puomien harjoittelu. Ensi lauantaina meillä on kisat Laaksolla, jolloin hypätään kaksi ysikymppiä. Ennen sitä emme sen koommin hyppää, mutta puomeja tulee kyllä mentyä. Tälläinen postaus tällä kertaa, toivottavasti mielytti teidän lukuaistianne.

Älkää turhaa erehtykö, kyllä ne silmät usein on hypyissä auki

Hymy huulilla kohti uusia tavoitteita

Sunnuntaina kisapäivä alkoi minun puolestani tavallista aikaisemmin. Tallin omiin kisoihin verrattuna siis. Päivän luokat ratsastettiin käänteisessä järjestyksessä; aamulla oli vaativimmat luokat. Näin ollen minun starttini oli jo reilusti ennen  kymmentä. Nousen useimmiten luokissa aika rohkeasti. Nyt olin päättänyt siirtyä tutusta ja turvallisesta helppo B:stä helppoon A:han. Tämä ratsastettiin sen lisäksi pitkällä radalla, joten takaraivossa nakersi sen lisäksi pahat aavistukset väärien teiden ratsastamisesta.

Koska starttini oli sen verran aikaisessa, tulin puoli kahdeksan maissa laittamaan ponia kisakuntoon, toisin sanoin letittämään. olin edeltävinä päivinä pessyt hännän kahdesti, leikannut harjan sekä pessyt ja rasvannut kamat. Valmistauduttu oltiin siis periatteessa ihan hyvin. Itse en ollut kovin innostunut kilpailemaan jo aamulla iltapäivän sijaan. Iltapäivällä kisaamisen susimiseen on monta syytä, ja suurin ei laisinkaan ole se, että pitäisi herätä aikaisin. Minulla on aika hyvät kisahermot, ja niille tekee vain hyvää kierroksien kerääminen päivän mittaan. En oikein ymmärrä, että on kisat, ennenkuin olen nähnyt hieman muiden startteja. Kun verkka vielä suoritettiin ulkona, lähdin radalle näkemättä oikeestaan yhtään ratsukkoa sitä ennen. Onhan aamulla ratsastamisessa omat hyötynsäkin. Tuomari on tietenkin vielä hereillä ja loppupäivän voi rauhassa katsella ratoja, tietäen, että oma osuus on tehty. Ei myöskään tarvitse stressata kisavaatteiden puhtaanapitoa. Muiden ratoja katsellessa tullee kuitenkin aina niin hinku radalle, että minä suosin iltapäivällä ratsastamista.

Päätin tehdä pitkän verkan, koska olin päivän ensimmäinen radalla Lillemandilla. Tasikin käydä niin, että poni tuntui sen verran hyvältä sen verran aikaisessa vaiheessa, että minulla oli kymmenen minuuttia extra aikaa ennen starttiani. Sen lisäksi aikataulu oli myöhässä, joten minulle tuli aika paljon kävelyä ennen radalle menoa. Radalle päästyään Lillemand jännittyi penkkintuntumalta selvästi, vaikkei sitä ulospäin juuri näykkään. Kokemuksesta tiesin, että paras on vain ratsastaa pohkeella eteen.

Tässä teille lähikuva hienosta sykerörivistä

Lähiaikoina olen koulua ratsastessani jo heti ensikättelyssä ratsastanut rohkeammin eteen. Radalla jäin kuitenkin taas kerran matkustelemaan. Jäin sinne sun tänne turhaan jammailemaan ja pelkäämään muodon puolesta. Sen lisäksi ohjat olivat lähes kilometrin mittaiset, minkä huomasin vasta lopputervehdykseen kääntyessäni käden vierailtua reidelläni. Kommenttaeihin sainkin sujuvammin, enemmän, vaatimaton...

Aivan ansaitun nelosenkin sain hakusessa olleesta pohkeenväistöstä. Nopeamman eteen tulevien tehtävien takia unohdin melkein siirtyä käyntin ja muistin sen vasta ravattuani kymmenen metriä toivottua enemmän. Nyt ehkä ajattelette, että otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä tähän asti olen vain haukkunut rataamme. Sama tunne minulla on melkein aina kouluradan jälkeen. Tämä ehkä johtuu siitä, että kisoisa menee aina vähän treenejä huonommin, jonka takia tunteiden alkutunnemyllerrys on pääasiassa negatiivista. Tämänkään radan en oikein tiennyt, mitä pitäisi miettiä. Hymy tahtoi lipsahtaa huulilleni sen takia, että olimme selvinneet ekasta helppo A:astamme. Sen lisäksi olin kuullut tuomarin sanoneen pariinkin otteseen "kuusi" sihteerille. Saman aikaan ymmärsin, ettemme tulisi saavuttamaan mitenkään huippuprosentteja tuollaisen ratsastuksen jälkeen. Tuossa vaiheessa en enään muistanut, että tavoitteeni oli vain päästä läpi.

Pääsimme kuin pääsimme läpi, ja ihan marginaalilla. Saimme nimittäin 58.793% enkä voinnut olla muuta kuin tyytyväinen. Muistin nimittäin hämmästeltyäni viime A:ssa alhaisia prosentteja, kun kyseinen tuomari oli istunnut tuomaripöydän takana. Eikä tälläkään kerralla tainnut pisteitä ropista puista, sillä prosenttimme riitti voittoon. Ei meidän luokassamme kyllä ollut kuin neljä, joista kaksi ratsasti vaativaa, mutta eihän sitä voi muuta kuin hymyillä.

Selvennys niile, jotka ovat yhtä huonoja tulkitsemaan käsialoja kuin minä: Suloinen ja tyylikäs ratsukko. Ratsastit tarkasti mutta suoritus olisi saannut olla kaikenkaikkiaan lennokkaampi.

Palkintojenjaossa yhdessä nuorten hevosten luokan voittaneen sekä ratsastuskoulun A:n voittaneen kanssa

Poni jäi talliin palkintojenjaon ajaksi ja kunniakierros suoritettiin jalan. Tosin tällä kertaa se jäi kovin lyhyeksi.

Sain vielä sihteerin paikalta seurata Lillemandin toista rataa. Sen toinen vuokraaja ratsasti siistin radan. Taisin hymyillä tavallista leveämmin lopputervehdyksessä kannustuksena, koska tuomari kysyi heti, että oliko ratsastajatar kaverini. Siinä sitten selitin tuomarille, että poni oli myös minun kisaratsu ja vuokraponi, eikä laisinkaan sama ratsastuskouluponi, joka ei ollut suostunut nostamaan laukkaa koko radan aikana aikaisemmin päivän aikana. Tämä suoritus riittikin hyvin Helppo C:n voittoon.

Lisää lähikuvia puoli seitsemältä heräämisen syystä

En ole mielestäni kovin edustuskelpoinen tässä kuvassa, mutta kuvan kaksi muuta osapuolta hoitavat minunkin osuuden joten kuva oli pakko jakaa teille.

 Seuraavan kerran sitten ratsastan vaikka koko radan ylitemmossa, mutten halu alakommenteissa lukea, että pitäisi ratsastaa enemmän eteen. Seuraaviin koulukisoihin onkin tosi pitkä aika, sillä ne ovat vasta syksyllä. Sitä odotellessa ehtiikin treenata.

Voittajaponi <3