tiistai 14. huhtikuuta 2015

Seuraava tavoite He:A

Tälläpäin ei lähiaikoina oikeestaan ole tapahtunut mitään sen kummoisempaa. Yritettiin yhtenä päivänä leikkiä pienessä maneesin nurkkauksessa muutaman tötterön avulla, suuremmitta menestyksiä. Perjantaina käytiin maastossa, ja jossain vaiheessa Lillemand onnistui pudottamaan kengän. Onneksi kengittäjä ehti lauantaina löydä uuden kengän paikoilleen, joten päästiin treenaamaan ihan normaalisti. Ensi sunnuntaina on koulukisat, ja olen rohkeasti päättänyt startata Helppo A:n. Kun yritin suostutella muita ratsastajia siihen, jotta saataisiin kunnon luokan aikaiseksi, sain saman vastauksen; kisan tuomari on niin ankara. Tyypillistä. Eka A ja tarkka tuomari, hmm...
Tämä kuva on otettu ekan yhteisen B:n jälkeen. Saa nähdä, olenko yhtä tyytyväinen ekan A:n jälkeen

Joten nyt pitää treenata kovasti (niin paljon kun nyt ehtii ennen sunnuntaita). Lauantaina sain äitini kuvaamaan meitä ja kuvia olikin reippaasti yli parisataa, veikkaisin niitä olevan jopa yli kolmisensataa. Päästiin ekaa kertaa tänä vuonna ratsastamaan alakentällä ja sääkin oli puolellamme. Ratsastaessa tuli melkein kuuma.

Varoitan suuria määriä kuvia, niistä kolmestasadasta kuvasta oli vaikea valita muutama
Miksi minun mielestäni minkään laukan vaiheen ei pitäisi näyttää tältä?



  Kunnollisen verkan jälkeen harjoiteltiin Helppo A:2:n, jonka siis ratsastan kisoissa, eri osia. Vastalaukat sujui ihan hyvin, pohkeenväistöt olivat ajoittaan ihan jees mutta lisäykset tuntui selkään tosi makeilta. Lisäykset löytyvät Lillemandilta ja se tekeekin niitä hienosti, kun ratsastan itsenäisesti. Kun sen sijaan ollaan tunnilla tai kisoissa, en vaan mitenkään saa niitä kaivettua siltä.

Tämä on heikkoutemme vastalaukassa; minä en uskalla ratsataa ja koko paketti lössähtää ja poni pääsee pitkäksi. Tämä on sen lisäksi ihan siedettävä kuva ollaakseen vastalaukoista.
Kameran oli tietenkin tarkennettava tohon tolppaan JUURI tässä kuvassa

Tais näköjään vähän tulla
Olihan minun tietenkin pakko pilata kuva istumalla kuin mikäkin koukeromakkara



Sunnuntain tavoite on mun osalta päästä kunnialla läpi. Toi "kunnialla" on vaikea määritellä, mutta haluan itse olla tyytyväinen rataan. Postaus oli tällä kertaa erittäin kuvapainotteinen. mutta tällä kertaa näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti